Nahkojen valmistus

Suurpetojen nahkoja on arvosteltu 1930-luvulta lähtien. Trofeina on perinteisesti arvosteltu petoeläimistä suden, karhun ja ilveksen kalloja ja nahkoja.  Myös metsäkissan nahalle ja kallolle on arvostelukaavat. Metsäkissaa esiintyy Keski-Euroopassa mutta ei Suomessa. 

Luonnon­mate­riaaleina nahat, sarvet, hampaat ja muut luuraken­teet ovat alttiita erilaisille pilaaville tekijöille, jotka aikojen mittaan alentavat metsästys­muistojen arvoa. Nahat on parkittava, että niiden muodot ja värit säilyisivät ja ne olisivat suojassa tuhohyönteisiltä. Tämä on paras jättää nahka- ja turkisalan ammattilaisten tehtäväksi. 

Nahat tulee olla vatsapuolelta avattuja. Tuppeen nyljettyjä nahkoja ei voida arvostella.Nahka voidaan kiinnittää sopivalle alustalle. Nahkaan preparoitu kallo ei ole esteenä nahan arvostelulle sillä usein preparoinnissa käytetään tekokalloa.

Ensimmäinen viilto eli ns. piirtämi­nen  ratkaisee hyvin pitkälti trofeen ulkonäön mutta erityisesti mittaustuloksen. On pyrittä­vä välttämään kainaloiden ja nivustaipeiden kohdalle helposti syntyviä teräviä kielekkeitä.

Raajapiirrot yhdistetään mahdollisimman tylpässä kulmassa ruumiin keskilinjan viiltoon. Raajoissa on hyvä noudatella karvojen kasvusuuntien osoittamia "vedenjakajia", jolloin nahan reuna valmiissa trofeessa peittyy karvoitukseen.

Ensimmäinen kiireinen työvaihe nylkemisen jälkeen on nahan suolaus, jos sitä ei heti saada muokattavaksi. Karkea merisuola soveltuu suolaukseen parhaiten. Suolaa ei kannata säästellä. Huolehdi, että kaikki nahan osat on peittyneet suolaan, etenkin  raajat, varpaat, korvat, sieraimet eli kaikki pienimmätkin poimukohdat.

Parkitun ja viimeistellyn nahan voi kiinnittää ompele­malla sopivan väriselle verkakangasalustal­le. Tällaisessa trofee-nahassa voi olla myös kallo mukana tai se on korvattu tekokallolla.  Ne eivät ole esteenä nahan arvostelulle.